Väsymys, housunkauluksen yli pullistelevat jenkkakahvat ja jatkuva turvotus eivät piristä mieltä – puhumattakaan piereskelystä.
Muistatko vielä miltä tuntui, kun
askel oli keveä, energiaa riitti
ja olemus oli solakka…
nyt voit saada sen takaisin!
Kokeile 7 päivän mehupaastoa, joka antaa sinulle terveemmän ja kevyemmän kehon sekä potkun pysyvälle elämänmuutokselle. Verkkovalmennus alkaa 1.4.2025
Hei muutosta kaipaava,
tiedän miltä sinusta tuntuu. Joka vuosi meni samalla kaavalla: kevään korvilla laihdutin milloin minkäkin ihmedieetin turvin tai aloitin taas tammikuussa ”uuden elämän.” Kesän alussa kiloja oli tipahtanut muutama ja olo oli upea. Syksyn saapuessa grillimakkara ja kyytipojat olivat jo parkkeeranneet vyötärölle, mutta onneksi Suomen pimeä talvi auttoi asiaa ja saatoin kääriytyä pitkiin pussimaisiin puseroihin.
Olin niin kyllästynyt samaan tapaan toimia, eikö muutosta oikeasti ole olemassakaan?!
Monta vuotta olin syönyt omasta mielestäni terveellisesti ja paastonnutkin välillä. Mutta paluu vanhaan oli aina edessä. Mikään kun ei vetänyt vertoja kupilliselle kahvia ja tuoreelle vaalealle leivälle, jonka päällä oli rasvaa tirskahtelevaa juustoa. Tai kotitekoinen juuri uunista otettu pizza – rapsahteleva pohja ja kuuma täyte. Ja entäs tuore pulla, joka levitti lapsuudenomaisen tuoksun kotiin…
No useampi teistä tietää tämän jälkeisen todellisuuden, eikö? Maha turpoaa, olo lässähtää ja kilot lisääntyvät. Ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä helpommin kilot tuntuvat tarttuvan vyötärölle. Nykyisin riittää, kun katsoo herkkuihin liian pitkään.
Tuntui, että muutos on mahdotonta. Niin minäkin jumitin säännöllisesti lähtöruudussa. Kunnes löysin nykyisen elämäntapani. Ja jos minä onnistuin, se on mahdollista myös sinulle!
Anna minun näyttää sinulle, miten pääset irti noidankehästä ja saat energisemmän ja terveemmän elämän, kevyemmän ja puhtaamman kehon ja potkua pysyvälle muutokselle.
Tarvitset onnistumisen tunteen,
tarvitset muodonmuutoksen joka näkyy ja tuntuu.
Näitä ainakaan et halua enää kokea: | Mutta miltä tällainen elämä tuntuisi? |
– jatkuvaa turvotusta, närästystä ja voimatonta oloa. – epäonnistumisen tunnetta, kun repsahdit taas. – kasapäin lisäaineita ja epäterveellisiä ruokia kaapissa. – elotonta ihoa, roikkuvia ”osia” ja inhontunnetta itseäsi kohtaan. – lisää lääkkeitä ja lääkärissä juoksua…. |
olo on kevyt ja kilot karisevat + ajatus juoksee ja luovuus kukoistaa! + jääkaapissa on terveellistä naposteltavaa + porkkana houkuttaa enemmän kuin voileipä + terveempi elämä ja energisempi olo + vatsa ja suolisto voivat entistä paremmin + |
Livekurssi – Kevennystä kevääseen – 7 päivän mehupaasto
Tule mukaan yhteiselle paastoviikolle. Laskeutuminen paastoon alkaa keskiviikkona 2.4., jolloin on hyvä aloittaa keventämään. Perjantaina 4.4. alkaa varsinainen paasto, joka kestää 7 päivää (ja yötä). Paaston viimeinen päivä on torstaina 10.4., ja perjantaina voi jälleen nauttia kiinteämpää ruokaa.
Paastoajaksi voit myös valita 5 päivää, jos tuntuu, että viikko on liian pitkä aika.
Mehupaaston aikana on myös kannustavia ja informatiivisia tapaamisia, joiden aikana jutellaan enemmän paastosta. Näihin osallistuminen on vapaaehtoista. Jos et pääse verkkotapaamisiin, videot on katsottavissa myöhemmin.
Livekokoontumiset:
- tiistaina 1.4. klo 18.00
- lauantaina 5.4. klo 12.00
- keskiviikkona 9.4. klo 18.00
Kyllä, haluan voida hyvin ja saada lisää energiaa, terveyttä ja keveyttä elämääni!
Mistä tässä kaikessa oikein on kyse?
Jep, onkohan tämä niitä kursseja, joissa luvataan vaikka kuu taivaalta, mutta loppujen lopuksi mikään ei muutu. Ymmärrän skeptisyyden.
Kiinnostuneena ja hieman huvittuneena selailin itsekin muutama vuosi sitten Jason Valen kirjaa Super Juice Me – 28 päivän mehudieetti. Ja katsoin videon. Ja mietin, että kaikkea ne mainosmiehet keksivät (samalla kun hämmästelin olivatko kirjassa kuvatut muodonmuutokset totta!).
Luin kuitenkin lisää aiheesta. Ja lisää. Ja päätin yrittää. Kaapissani pölyttynyt mehulinko avitti päätöstä.
Jos ”puhdistu, parane, kevene” ei toteudu, olenhan ainakin koettanut.
Mutta tiedätkö mitä… se oikeasti toimi!
Nyt haluan auttaa myös Sinua saavuttamaan tämän saman ihanan onnistumisen tunteen. Se Elämän Keveys, mikä tuntuu, kun olet ollut muutaman päivän edes ilman rasvaa tihkuvia ruokia, sokerihumalaa tai tuoreen leivän turvottamaa vatsaa. Sitä fiilistä ei voi sanoilla kuvailla.
Miksi juuri tämä verkkovalmennus toimisi?
1) samalla konseptilla on onnistunut jo monta keventäjää, ikuisuusmentaliteetilla ”kyllä minä joku kerta onnistun” -yrittäjää ja monta muuta yleisen hyvinvoinnin tavoittelijaa.
2) et ole yksin, vaan saat mentorin ja ryhmän tuen.
3) metodi on yksinkertainen, seuraat vain ohjeita, ei muuta.
KYLLÄ, MYÖS MIEHET HYÖTYVÄT TÄSTÄ! |
|
![]() |
Kyllä, haluan mukaan 4.4. alkavaan ryhmään:
Mehustamisen iloa ja hyötyjä
Mehustamisessa on kyse tuoreiden, vitamiineja, hivenaineita, makuja ja värejä pursuavien juuresten, vihannesten, marjojen ja hedelmien puristamisesta mehuksi mehukoneella. Kaikki mehustettavat aineet ovat raakoja, mitään ei keitetä tai käsitellä ennen mehustusta.
Muutamia hyötyjä:
– keho saa nopeasti tarvitsemansa vitamiinit
– mehut antavat energiaa
– ruoansulatus tykkää mehuista ja antaa vatsallesi ja suolistollesi aikaa levähtää
– vastustuskyky paranee
– mehukuuri antaa lisäpotkun elämänmuutokselle
– on helpompi päästä irti vanhoista huonoista tavoista
– voit irtaantua addiktioista
– kehosi puhdistuu ja paranee
– mielesi kirkastuu
…tässä vain pieni osa siitä, miten voit hyötyä mehustamisesta omassa elämässäsi.
Haluan kuitenkin olla sinulle rehellinen. Mehukuuri ei ratkaise kaikkia ongelmiasi. Työsi ei ole kuurin jälkeen sen mielenkiintoisempi kuin ennenkään, eikä parisuhde välttämättä parane tai lottovoitto kolkuttele ovella. Mutta – jos haluat voida paremmin, puhdistaa kehosi ”miljoonista” myrkyistä ja antaa sille tilaisuuden parantua, neuvoni on: KOKEILE!
Elinvoimaa mehuista –menetelmän mehustusosio kestää 7 päivää, jolloin ei syödä,
vaan nautitaan pelkkiä itsepuristettuja raakamehuja. Ennen ja jälkeen mehustuksen on muutama kevennyspäivä.
Oma polkuni
Muistan vieläkin ensimmäisen paastokokemukseni 90-luvulla. Kestin kokonaisen puoli päivää, ennen kuin repsahdin. Henkinen kanttini ei ihan ollut vireessä.
Mutta tulihan niitä onnistumisia paremmalla valmistautumisella. Haastavaa se kuitenkin oli, olisinpa silloin tiennyt saman kuin nyt.
Täydellisen (vesi)paaston sijaan olen nykyisin yleensä 1 – 2 kertaa vuodessa mehukuurilla, joka on lempeämpi vaihtoehto keholle. Itse puristetut vihannes- ja hedelmämehut pursuavat hyvää oloa ja antavat energiaa.
Tämän lisäksi olen parantunut kilpirauhasen vajaatoiminnasta, enkä tarvitse tällä hetkellä lääkitystä lainkaan! Tämä jos mikä on omiaan motivoimaan minua jatkamaan mehustamista.
Jason Valen SuperJuice Me! 28 päivän mehudieetin olen tehnyt jo muutamaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla mentiin suunnilleen kirjan ohjeen mukaan, seuraavilla kerroilla tein kuurin omalla pienellä twistillä. Tässä linkki ensimmäiseen 28 päivän mehudieettiini, josta kirjoitin muinoin artikkelin.
Ravitsemuksen perusasiat olen oppinut työurani aikana (mm. keittiöllä ja luomukauppiaana) ja käytännön kokemusta minulla on paastosta ja mehustuksesta on monen vuoden edestä.
HUOM! En ole ravitsemustieteiden asiantuntija, vaan opastan ainoastaan omalla kokemuspohjalla. Mikäli sinulla on vakavia sairauksia, suosittelen ennen paaston aloittamista keskustelemaan asiasta lääkärisi kanssa.
Elinvoimaa mehuista 7 päivän -verkkovalmennus
Tuleva livekurssi rakentuu kolmesta osiosta: valmistautuminen mehukuuriin (2 päivää/vapaaehtoinen), mehukuuri (7 päivää), palautuminen (1-2 päivää).
Kurssin keskiössä on viikon mehukuuri, jonka aikana nautimme VAIN ERILAISIA ITSEPURISTETTUJA RAAKAMEHUJA sekä tarpeen tullen smoothieta.
Jasonin Valen 28 päivän mehudieetti toimii mehustuksemme pohjana. Ohjeisiin olen kuitenkin tehnyt muutoksia, sillä osa kirjan raaka-aineista on vaikeasti saatavia ja/tai ne ovat törkeän hintaisia eikä niistä tule kuin muutama tippa mehua. Muutenkin pyrin mehustuksessa käyttämään sesonkiin sopivia lähiraaka-aineita. Raaka-aineet viikon mittaiseen mehustukseen maksavat arviolta noin 70 €, mutta vaikuttaa paljon käyttääkö luomua ja miten/minkä laatuista elintarviketta on saatavilla.
Jos 7 päivän paasto epäilyttää, voit toki lopettaa esim. 3-5 päivän jälkeen. Voit siis osallistua kurssille ja paastota vain vaikka viisi päivää. Parhaan hyödyn saat kuitenkin viikon mehupaastosta. Sinun pitää kuitenkin aina kuunnella omaa kehoasi ja tehdä päätökset sen myötä.
Kenelle tämä kurssi sopii?
Viikon mehukuuri sopii perusterveille nuorille ja aikuisille. Jos kärsit vakavista sairauksista, keskustele asiasta lääkärisi kanssa.
Mitä kurssi vaatii sinulta?
Sinulla pitää olla:
1) mehukone + perustarvikkeet mehustamista varten.
2) aikaa mehustamista varten
3) henkisesti valmistautunut.
4) insipiraatiota, uskallusta ja halua muuttua
Kyllä, haluan voida hyvin ja saada lisää energiaa, terveyttä ja keveyttä elämääni!
Kuka on Jason Vale ja mikä SuperJuice me?
Olen muutamaan kertaan maininnut herran nimeltä Jason Vale. Hän on englantilainen mehuguru, jonka mehudieetit ovat nousseet maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja hänen kirjojaan on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta.
Jason on suorasanainen luennoitsija, joka herättää mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Vai mitä tykkäätte tästä: ”Ainoa syy, joka estää saavuttamasta parempaa terveyttä, on lihavaakin lihavampi tekosyy” TAI ”Ei ole väliä sillä, mikä elämäntapasairauden nimi on, pohjimmiltaan on kyse yhdestä ja samasta sairaudesta. Ruumis on sairas!”
Lisätietoja Jason Valesta mm:
Jason Vale Superjuice Me video
Jason Valen kirjan arvostelu
Katso mitä kaikkea saat vain yhden ravintolaillallisen hinnalla:
• Opas mehukoneen hankintaan. Millainen on hyvä mehukone ja millaisen sinä tarvitset? Oppaassa on hyviä vinkkejä mehukoneen hankintaan ja katsaus erilaisiin koneisiin.
• Ohjeita päivittäiseen liikuntaan. Näiden viiden yksinkertaisen ja tehokkaan liikkeen avulla teet kehostasi notkeamman ja voimakkaan sekä avaat energiatukokset. Muutama minuutti päivässä riittää (5 tiibetiläistä riittiä).
• Reseptivihko viikon mehustukseen.
• Muistilappu kauppareissulle. Raaka-aineiden hankinta on helppoa, kun kaikki tarveaineet on kirjattu ylös. Ostoksille mars!
• Opas mehustuksen saloihin – elinvoimaa mehuista. Mehustaminen on yksinkertaista ja sen oppii nopeasti ja näiden muutamien vinkkien avulla opit lisää mehustamisen hyödyistä ja sen terveyspuolista unohtamatta sen keventävää vaikutusta.
• Ryhmän tuki. Viikon mehukuuri on voimaannuttava, mutta myös haastava koitos. Ryhmän tuen avulla pääset helpommin tavoitteeseen.
• Mentorin tuki. Mentorina toimiva Sari Autere on mehustanut jo useita kertoja jaksaakseen ja saadakseen energiaa päiväänsä. Kilpirauhasen vajaatoiminta tasapainottui (ja oireet hävisivät), paino putosi ja energia lisääntyi mehustuksen ansiosta. Terveellisemmät ruokailutottumukset ovat tulleet jäädäkseen.
Melko kattava pakkaus, eikö? Ja tämä kaikki hintaan: 59,90 €
Kun olet tsempannut kanssamme viikon, tuloksena on:
– kevyempi olo (painosi pudonnee muutaman kilon, yksilöllistä toki).
– virkeämpi mieli, energisempi olo ja vikkelämpi ajatuksenjuoksu.
– onnistumisen tunne.
– puhtaampi ja terveempi keho.
– superboostaus terveelliseen elämänmuutokseen.
Tässä vain muutamia mainitakseni. Ethän halua missata tätä?!
7-päivän kevennysviikko alkaa 4.4.2025. Materiaali on luettavissa verkkosivuiltamme, johon saat tunnukset. Keskustelu ja mentorointi käydään ryhmässä. Verkkokurssin aineisto on käytössäsi seuraavat puoli vuotta, joten voit käydä kurssin myös myöhemmin, jos ajankohta ei ole juuri nyt sinulle sopiva (livetapaamisia ei ole silloin mahdollista järjestää).
Kyllä, haluan voida hyvin ja saada lisää energiaa, terveyttä ja keveyttä elämääni! Ilmoittaudun verkkovalmennukseen, hinta 59,90 €
Onko sinulla siis jotakin hävittävää?
On toki, jenkkakahvat, väsymys, turvotus, epäterveelliset ruokailutottumukset… muutamia mainitakseni. Mutta jos olet valmis luopumaan edes osasta, niin nyt on sen aika. Sitkun ja Mutkun- elämä saa nyt jäädä. Sinä olet valmis astumaan ”uusin housuihin”, sekä henkisesti että fyysisesti.
Aloita siis kanssamme Elinvoimaa mehuista -verkkovalmennus 4.4.2025 ja tule mukaan elämäsi muutokseen!